Kävin hakemassa Volvo V60 D4 -mallin koeajoon helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Itselläni on vuoden 2011 D3 Summum, joten mielenkiinnolla lähdin testaamaan myös tätä uudempaa tekniikkaa.
Moottori on uusi vähäpäästöinen ja nelipyttyinen entisen viisipyttyisen sijaan. Käyntiääni onkin selvästi erilainen. Ajaessani auton kotiin en huomannut mitään järisyttävää eroa vanhaan versioon, vaikka lämmitettävä ratti tuntuikin käsissä miellyttävältä.
Ajomukavuus huippuluokkaa
Seuraavana päivänä lähdimme ajelemaan kohti Kotkaa. Kojelaudan liikennemerkki kertoi nopeusrajoituksen, ohituskiellot sekä moottoritien alkamis- ja loppumismerkit. Kätevää! Moottoritiellä auto tuntui todella hyvältä ja hiljaiselta. Tosin tämä saattoi johtua myös alla olevista kitkarenkaista. Mutkaisella osuudella alustan toimivuudessa oli selvä ero vanhaan malliin. Jälkeenpäin sain kuulla, että autossa oli sentin matalampi Sport-alusta, mikä varmasti lisäsi osaltaan ajomukavuutta. Myös uusi istuin vaikutti ajonautintoon oleellisesti. Se tuntui tosi jämäkältä ja säädöillä sen sai juuri sopivaksi itselleen.
Pieniä lisäherkkuja
Autosta löytyi myös avaimeton käynnistysmahdollisuus, mikä oli mukava lisäherkku, kun ei tarvinnut kaivella taskuja ovien aukomista ja sulkemista varten. Stop/start-ominaisuus on varmasti tarpeellinen ja ekologinen vaihtoehto, jos on pitkiä pysähdyksiä ruuhkassa, mutta maantieajossa siitä ei mielestäni ole merkittävää hyötyä. Uuden Volvon kaistavahti on erilainen kuin omassa autossani. Kilkutus on vaihtunut ratin tärinään ja automaattiseen korjausliikkeeseen. Suuri plussa tästä. Kaistavahti pakottaa muutenkin käyttämään vilkkuja paremmin.
Autosta löytyi myös avaimeton käynnistysmahdollisuus, mikä oli mukava lisäherkku, kun ei tarvinnut kaivella taskuja ovien aukomista ja sulkemista varten.
Valoautomatiikka lisää turvallisuutta
Iltapimeällä pääsin myös kokeilemaan valoautomatiikkaa, eli ei kun pitkät päälle ja menoksi. Muuta ei sitten tarvinnutkaan tehdä, sillä jonkun tullessa vastaan tai tultaessa valaistulle tieosuudelle pitkät vaihtuivat lyhyisiin juuri oikeaan aikaan. Tien oikea reuna pysyi koko ajan hyvin valaistuna, mikä lisäsi turvallisuutta oleellisesti.
Kaiken kaikkiaan auto on yhtä hyvännäköinen kuin pari vuotta vanhempikin malli, mutta ajomukavuus on lisääntynyt merkittävästi uusien varusteiden ja lisäominaisuuksien myötä.
Miten V60 vastaa tarpeisiini
- Auto sopisi nykyiseen elämäntilanteeseen täydellisesti.
- Näppärä kaupungissa, jossa ajaa paljon.
- Yhden tai kahden henkilön ajoihin tiloiltaan riittävä.