Pääsin testaamaan uutta Kadjaria viikonlopun ajan. Ensivaikutelma autosta oli upea. Muotoilu on ihan selkeästi ranskalaisten laji – auto on nykyaikaisen virtaviivainen ja tyylikäs niin sisältä kuin ulkoa. Auton väri oli uusinta uutta, ja kieltämättä miellytti silmää.
Käännökset sujuvat sukkelaan
Kuskin paikalle oli mukava istahtaa: istuimet ovat sopivan pehmeät sekä tukevat. Penkin sai myös riittävän ylös ja eteen, jolloin lyhytkin kuski näkee hyvin autosta ulos kurkottamatta polkimille. Ratti tuntui käsiin miellyttävältä, varsinkin kun sen kääntämiseen ei tarvinnut käyttää voimaa. Auto kääntyy kokonaan ympäri hyvin pienessä tilassa, jolloin käännökset sujuvat sukkelaan.
Tekniikka teki ajamisesta mukavampaa
Auto on täynnä hienouksia, joista sisäänrakennettu navigointi, USB-portit ja luettavat ohjeet kojetaulussa ovat vain muutamia esimerkkejä. Kosketusnäytöllinen sovellustenhallinta toimi helposti, ja sisälsi vaikka mitä. Kännykkä oli helppo parittaa mediasoittimen kanssa Bluetoothin kautta, ja niinpä autossa kuunneltiin musiikkia puhelimelta. Stereoissa riitti ääntä ja bassoa ihan kunnolla, ja pihalla olisikin voinut pitää diskon maksimivolyymeilla.
Stereoissa riitti ääntä ja bassoa ihan kunnolla, ja pihalla olisikin voinut pitää diskon maksimivolyymeilla.
Luuri oli myös erittäin kätevä ladata suoraan USB-portista. Navigointilaitteessa oli ”puhuva ihminen”, mikä oli tietysti vain plussaa. Kuuliainen kuski toki harkitsee, kuinka paljon kosketusnäyttöjuttuja käyttää ajaessaan, sillä viehän se huomiota pois ajamisesta. Kojetaulu näytti myös suoraan ohjeita, miten toimia, esim. ”Paina kytkin ja Start…” Kun ajon päätteeksi sammuttaa auton, se antaa arvion ajetusta matkasta. Ihan tuli autokouluajat mieleen. Sen jälkeen kun kukaan ei ole arvioinut ajotaitoani. Palautteen saaminen välittömästi ajon jälkeen saattaa myös vaikuttaa positiivisesti seuraavan kerran ajomatkaan.
Valot olivat mieluisa yllätys
Auton valovarustelu sai naiskuskin hymyilemään. Kun sammutin auton pimeällä, kattovalot syttyivät saman tien. Valot ovat nykyaikaisia ledejä. Ne valaisevat todella hyvin pimeässä, ja ne on sijoitettu järkevästi istumapaikkojen läheisyyteen eikä vain keskellä kattoa, kuten joskus muistamme olleen.
Auton valovarustelu sai naiskuskin hymyilemään.
Pitkät ajovalot olisivat voineet näyttää reilummin maantieajossa, mutta toki autoihin saa hankittua lisävaloja. Käytin ajaessani paljon ”auto”-valotoimintoa. Silloin ”auto tietää” kuinka paljon valoja se käyttää esim. päiväsaikaan. Toisaalta, maaseudulla illan hämärtyessä tämä toiminto ei antanut minun laittaa pitkiä päälle, vaan sitten käänsin valitsimen normaaliin valojen asentoon ja käyttelin jo pitkiäkin. Auton mielestä ei siis kai vielä ollut tullut tarpeeksi hämärää.
Matkustamossa oli tilaa riittävästi
Auton tilat on tehty isoiksi ja jalkatilaa on jokaiselle riittävästi. Takaluukku sopii monenlaisen tavaran kuljettamiseen, ja sen välipohjassa kulkevat pienemmät, muuten kaikkialla pyörivät tavarat järjestyksessä. Meidän perheen matkustustarpeisiin takaluukku oli aivan liian pieni, mutta toisenlaisiin tarpeisiin se on vallan mainio tila.
Vakionopeudensäädin ja nopeusnäyttö helpottavat ajamista
Vakionopeudensäädintä oli mukava käyttää. Jopa jonossa ajaminen oli miellyttävää, kun säätimen nopeutta voi säätää kätevästi suoraan ratista vaihteisiin koskematta: esimerkiksi nopeutta hiljentäessä auto jarruttaa moottorilla, eikä meno ole nykivää. Kun auto osaa lukea nopeusrajoituksia, se jättää rajoituksen ohjaustauluun minulle muistutukseksi sopivasta ajonopeudesta. Todella kätevää, sillä en varmasti ole ainut, joka välillä unohtelee, että paljonkohan se rajoitus tässä kohtaa olikaan tai jokohan se muuttui toiseksi. Myös tutkanilmaisin ja siihen olevan matkan ilmoittaminen ovat käteviä liikenteessä.
Voisin suositella kavereille tätä autoa! <3
Miellyttävä ajettava
Kadjaria on helppo ja erittäin miellyttävä ajaa. Kokemusta tuli myös hiekkatieajosta, ja iso maavara on silloin mahtava juttu. Auto pysyy hyvin hallinnassa mutkaisellakin tiellä, vaikka toki kuskin jalasta se kaasun suuruus määräytyy.
Kiitän Autosalpaa yhteistyöstä ja suuresta luottamuksesta. Testiviikonloppuni Renault Kadjarin kanssa oli upea kokemus. Voisin suositella kavereille tätä autoa! <3