Hyvinkääläinen Teemu Jokiniemi sai uuden Hyundai i30 Fastback -kevythybridin testiinsä loppuvuodesta 2020. Jokiniemen omasta autotallista löytyy vuoden 2019 i30 Hatchback, joten vertailukohtaa oli hyvin entuudestaan.
Teemu Jokiniemi ajaa tätä nykyä henkilöautolla noin 15 000 km vuodessa, jonka lisäksi matkailuauton mittariin kertyy toiset mokomat, ainakin aikana ennen koronapandemiaa. Jokiniemen Hyundai i30 -testiviikonloppuun sisältyi jouluisia puuhia: autolla lähdettiin hiihtoreissulle, käytiin jouluostoksilla ja kuljetettiin ”tontturetken” merkeissä lahjoja saajilleen.
Edeltäjäänsä hiljaisempi
”Autolla oli heti helppoa lähteä ajamaan, sillä siinä oli paljon tuttua verrattuna omaan, vuoden 2019 malliini. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon kahdessa vuodessa on menty eteenpäin”, Jokiniemi kuvailee ensitunnelmiaan uuden i30 Fastbackin ratissa. ”Uusi i30 oli selkeästi edeltäjäänsä hiljaisempi, ja esimerkiksi suurempi näyttö oli myös positiivinen uudistus”, Jokiniemi tarkentaa.
Ensimmäisenä testi-iltana Jokiniemi puolisoineen pakkasi autoon sukset ja suuntasi hiihtämään. ”Sukset mahtuivat hyvin kyytiin kääntämällä yhden takapenkin alas, eikä niitä tarvinut sijoittaa etupenkkien väliin. Fastbackissa on reilun kokoiset tavaratilat, vaikkei auto noin muuten suuri olekaan”, Jokiniemi kuvailee.
Tehokkaat valot toimivat joulukuun sumuisessa pimeydessä
Lauantaipäivän ohjelmistossa oli ajomatka Hyvinkäältä Riihimäelle jouluostoksille. Isommalla tiellä ajettaessa tuli testattua esimerkiksi kaista-avustimen toiminta. ”Kaista-avustin toimi kuten vanhemmassakin mallissa, se on mukava lisä auton varusteissa”, Jokinemi kertoo. Illalla joulupakettien jakoreissulla hyvään testiin pääsivät myös auton valot, sillä keli oli todella sumuinen: ”Valot olivat kirkkaat ja takasivat hyvän näkyvyyden, olin niihin oikein tyytyväinen.”
Hyvät tehot yhdistettynä kohtuulliseen kulutukseen
Isommilla teillä ajettaessa Jokiniemi kertoo huomanneensa kevythybridin vaikutuksen kulutuksessa: ”Uusi i30 on siinä mielessä erinomainen, että 1,5 litran moottorissa on enemmän tehoja, kuin nykyisessä autossani, mutta kulutus on myös selkeästi pienempi. Keskikulutus oli koko viikonlopun ajalta vain 5,1 litraa. Se oli iloinen yllätys, sillä olin ennakkoon skeptinen mahtaako eroa kulutuksessa huomata.”
Sunnuntaina Jokiniemi teki vielä loput jouluostokset Jumbossa ja Itiksessä. ”Peruutuskamera toimi Itiksen vanhassa, ahtaassa parkkihallissa hyvin, kuva oli todella tarkka ja kirkas”, Jokiniemi kehuu.
Kokomusta etusäleikkö miellytti silmää
Hyundai i30 Fastbackin ulkonäkö miellytti Teemu Jokiniemeä. ”Erityisesti musta keularitilä miellyttää silmää, auto on sporttisen näköinen”, Jokiniemi kertoo. Kaiken kaikkiaan uusi Hyundai i30 -kevythybridi sopisi Jokiniemelle omaan käyttöön: ”Voisin helposti suositella autoa samantyyppiseen tilanteeseen kuin itselläni, kyydissä kaksi aikuista ja satunnaisia muita matkaajia. Myös vähän isommalle perheelle auto voisi sopia hyvin, sillä tavaratilaa on tämän kokoiseen autoon runsaasti. Auto on kokonaisuudessaan miellyttävä ja hyvä ajettava”, Jokiniemi summaa.