Autosalvan testikuljettaja Juulia Turunen sai koko viikonlopun ajaksi käyttöönsä Havaijin saaren mukaan nimetyn katumaasturitulokkaan Hyundai Konan. Testiviikonlopun aikana Juulia ehti ajella niin asuinkaupungissaan Lahdessa kuin lähikaupungeissakin.
Ensimmäisenä huomio kiinnittyy luonnollisesti auton ulkonäköön, joka oli Juulian mieleen. Testikuljettajamme kuvailee autoa persoonallisen ja tyylikkään näköiseksi. Kehuja sai auton keula, jossa on Hyundaille tunnusomainen säleikkö sekä uudella tavalla kahteen tasoon sijoitetut ajovalot.
Testattua tuli kaupunkiajon lisäksi myös maantiet, moottoritiet ja soraiset mökkitiet. Odotukseni testijaksolle olivat positiiviset, vaikka aiempaa kokemusta Hyundaista ei liiemmin ollutkaan.
”Konaan on valittavissa paljon eri väriyhdistelmiä, joilla autosta voi luoda juuri omaan persoonallisuuteensa sopivan kokonaisuuden muun muassa tehosteväreillä. Sähkönsininen väri miellytti erityisesti minun silmääni,” lisää Juulia.
Hyvät ajo-ominaisuudet niin kaupungissa kuin maastossakin
Ajo-ominaisuuksien suhteen ensivaikutelma autosta oli Juulialle myönteinen. Konan korkeus luo turvallisuuden tunnetta ja näkyvyys ulos on hyvä, vaihteiden vaihtaminen on sulavaa ja ratti on miellyttävä. Auto tuntuu hyvältä paketilta, jota on kiva ajaa niin kaupungissa kuin moottori- tai sorateilläkin. Kehuja saa myös Konan helppokäyttöinen vakionopeudensäädin, jossa nopeutta saa säädettyä kahden kilometrin välein.
Kompaktisti kokoa pienelle perheelle tai pariskunnalle
Tavaratila jää Konassa 361 litran vetoisuudellaan melko pieneksi. Takapenkit kääntyvät kuitenkin kätevästi, jolloin tilaa saa kasvatettua 1 143 litraan asti. Juulian pieni koira ja golfbägi mahtuivat kyytiin hienosti, mutta suurperheelle Juulia ei autoa välttämättä suosittelisi. Juulian mukaan Kona sopisi pienille perheille, joilla ei ole tarvetta suurelle tavaratilalle.
Kona on nappivalinta esimerkiksi mökkeilevälle pariskunnalle, joka tarvitsee myös mökkitiellä ketterästi kulkevan auton.
Hinta-laatusuhde on Juulian mielestä autossa kohdallaan. Etuvetomallin hinnat alkavat toimituskuluineen 22 575 eurosta ja nelivedon 30 575 eurosta.