Kouvolalainen Anniina Lindgren testasi Renault 5 E-Tech electric 150hv comfort range techno -täyssähköautoa viikonlopun ajan talvisissa olosuhteissa. Sopisiko pieni auto esimerkiksi perheen kakkosautoksi? Lue, mitä mieltä Lindgren oli!
Talvinen testireissu Lappeenrantaan
Ensimmäinen ilta Renault 5 -täyssähköauton kanssa käytettiin autoon tutustumiseen ja ajotuntuman hakuun talvisessa Kouvolassa.
Seuraavana päivänä lähdimme puolison kanssa Lappeenrannan seudulle vuorokaudeksi, jotta autolle saataisiin tehtyä perusteellinen testaus. Matkaan pääsimme reippaassa pakkassäässä akku täynnä, mutta matkalla kävi selväksi, että sähköä tulee jonkin verran kulumaan. Lappeenrantaan päästyämme kaikki kauppakeskuksen latauspisteet olivat täynnä, mutta puhelimen lataussovellusta seuraamalla saimme tiedon, kun latauspaikka vapautui.
Kauppakeskuksesta siirryimme jäähallille, jossa testasimme lämmitysajastusta. Ajastus onnistui helposti ja auto oli jääkiekkopelin jälkeen mukavan lämmin. Hotellilla totesimme taas kaikkien latauspaikkojen olevan täynnä, joten auton lataaminen jäi seuraavalle päivälle.
Kova pakkanen söi sähköä ja hidasti lataamista
Aamulla liikkeelle lähtiessä pakkanen oli kiristynyt -16 asteeseen. Muutaman kilometrin ajon jälkeen totesimme pettymykseksemme, että kylmä akku ottaa virtaa heikosti vastaan pikalaturista. Kokeilimme uudestaan noin 30 kilometrin ajomatkan jälkeen, ja päädyimme jättämään auton lataukseen noin tunniksi ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa Kouvolaan. Noin 300 kilometrin reissu vaati meiltä kolme latauskertaa vallitsevissa olosuhteissa ja tilanteissa, joissa ei juurikaan haluttu muuttaa omia suunnitelmia latailujen takia.
Matkamme aikana auto toimi moitteettomasti pakkasesta huolimatta, jos hidasta latautumista pikalatureilla ei oteta huomioon. Talvireissaamista silmällä pitäen akun koko jää liian pieneksi. Normaaleihin arkiajoihin akku olisi riittävä talvellakin ja lataukset voisi hoitaa öisin kotona.
Renaultin hallintalaitteet oli helppo oppia ja käyttää. Adaptiivinen vakionopeudensäädin lisäsi turvallisuutta ajossa. Auto avasi lukot lähestyttäessä autoa ja sulki poistuessa, joten ei tarvinnut edes muistaa mihin taskuun oli avaimen laittanut. Eri mittaisia kuskeja varten auto tarvitsisi sähköpenkin muistilla.
Hauskoja yksityiskohtia ja sopiva varustelu
Koeajoauto oli väriltään malliston hillityin eli tummansininen, olisin ollut valmis hulluttelemaan vihreällä tai keltaisellakin värillä liikenteessä. Ulkonäössä oli onnistuttu hyvin modernisoimaan vanha Renault 5 ja tuomaan hauskoja yksityiskohtia autoon, kuten palakuvioitu sisäkatto ja valaistu 5-merkki konepellissä. Takapenkiltä puuttui valot. Varusteita oli tähän malliin ruksittu riittävästi normaaleihin nykypäivän tarpeisiin. Navigaattori oli Google maps, joten sen käyttö oli tuttua ja helppoa, muutenkin valikoissa oli paljon tuttua Androidin käyttöjärjestelmää.
Sopivat tilat kahdelle hengelle tai perheen kakkosautoksi
Auto sopi tiloiltaan hyvin aikuisten kesken reissaamiseen. Normaalissa arjessa auton sisätilat jäisivät meidän kohdallamme liian pieniksi lasten turvaistuimien takia. Myöhemmässä vaiheessa, kun turvaistuimet jäävät pois, auto voisi mahdollisesti toimia meidän perheen kakkosauton roolissa.
Ajossa auto tuntui hyvältä ja jämäkältä. Akun tuomaa massaa ei edes huomaa autossa, kun se on sijoitettu niin matalalle. Tehoa autossa oli riittävästi ainakin testin talvisiin olosuhteisiin. Sisälle ei kantautunut häiritsevää melua edes talvirenkaista.
Latausinfraa tarvitaan lisää
Sähköautoilukokemusta parantaakseen kauppakeskukset ja hotellit tarvitsisivat lisää latausinfraa, jotta sähköpaikkoja riittäisi kaikille tarvitsijoille. Useasti näki, että latauksessa oli hybridiautoja. Tähän täytyisi saada rajoituksia, jotta pelkästään sähköllä ajaville riittäisi paremmin paikkoja, kun ei ole muuta vaihtoehtoa liikkumiseen.
Aikaisempi kokemukseni sähköautoista on ollut lähinnä satunnaista kyydissä istumista lähialueilla, joten testiajo Renault 5:n puikoissa oli miellyttävä kokemus.