Polestar vahvistaa verkostoaan avaamalla Polestar Lahden yhteistyössä Autosalpa Oy:n kanssa. Uusi liike on osa Polestarin laajentumisstrategiaa, jossa asiakkaille tarjotaan digitaalisen ostokokemuksen rinnalle mahdollisuus ostaa auto liikkeestä.
Osana Polestarin globaalia kasvustrategiaa Polestar laajentaa toimintaansa myös Suomessa ja vahvistaa verkostoaan solmimalla yhteistyösopimuksen uuden liikkeen avaamisesta arvostetun ja tunnetun perheyrityksen, Autosalpa Oy:n kanssa. Yhteistyön myötä Polestar ja Autosalpa avaavat Lahteen uuden liikkeen, Polestar Lahden.
Polestar Lahden virallisia avajaisia päästään viettämään myöhemmin, mutta kuluttajat voivat jo 1. elokuuta alkaen varata koeajoja, jotka alkavat 12. elokuuta.
”Polestar jatkaa verkoston määrätietoista kasvattamista ja olemme jo nähneet hyviä tuloksia Suomessa. Meillä on ollut neljä hyvää yhteistyökumppania, joiden kanssa olemme avanneet liikkeet Helsinkiin, Tampereelle, Ouluun, Turkuun ja Kuopioon. Yhteistyön syventäminen Autosalvan kaltaisen osaajan kanssa on erittäin luonteva seuraava askel. Lahti on merkittävä kauppa-alue, ja jatkossa voimme palvella myös muun muassa Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson asiakkaita entistä tehokkaammin”, kommentoi Polestarin Suomen toimitusjohtaja Tommi Luopajärvi.
Autosalpa on toiminut virallisena Polestar-huoltoliikkeenä Lahden lisäksi Kouvolassa, Kotkassa, Porvoossa, Keravalla, Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä.
"Olemme Autosalvassa erittäin innostuneita mahdollisuudesta aloittaa myös Polestar-myynti. Huoltohan meillä on ollut jo joitakin vuosia kaikissa toimipisteissämme. Polestar täydentää hyvin Autosalvan merkkivalikoimaa tarjoamalla asiakkaillemme premium-laatua ja suorituskykyä. Samalla täyssähköautojen tarjoamamme laajenee ja monipuolistuu. Toivotamme kaikki tervetulleiksi tutustumaan ja koeajamaan Polestar-malleja Lahden myymäläämme", sanoo Autosalpa Oy:n toimitusjohtaja Tuukka Sirén.
Polestar Lahti sijaitsee osoitteessa Vanhanradankatu 2, 15520 Lahti.
Tietoja Polestarista
Polestar on ruotsalainen suorituskykyisten sähköautojen merkki, joka keskittyy tinkimättömään muotoiluun ja innovaatioihin ja pyrkii nopeuttamaan muutosta kohti kestävää tulevaisuutta. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Göteborgissa, Ruotsissa. Polestareja myydään 28 markkinalla Pohjois-Amerikan, Euroopan ja Aasian ja Tyynenmeren markkina-alueilla.
Polestarilla on mallistossaan kolme mallia: Polestar 2, Polestar 3 ja Polestar 4. Tulevia malleja ovat neliovinen Polestar 5 GT (esitellään vuonna 2025), Polestar 6 Roadster ja kompakti SUV-malli Polestar 7. Polestarilla on tällä hetkellä tuotantoa kahdella mantereella, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Suunnitelmissa on monipuolistaa tuotantojalanjälkeä entisestään – Polestar 7 -mallia on tarkoitus valmistaa Euroopassa.