Autosalvan juhlavuosi oli kasvun vuosi

60-vuotiaan Autosalpa Oy:n juhlavuosi oli hyvä. Vaikka kokonaismarkkinat Suomessa eivät kasvaneet, Autosalpa Oy:n liikevaihto kasvoi 16 %, ja oli nyt päättyneellä tilikaudella 157 miljoonaa euroa. Suurin syy kasvuun oli toimipisteiden määrän nousu kuudesta kahdeksaan elokuussa tehdyn yrityskaupan myötä. Nettotulos pysyi vuoden 2016 tasossa, 2,7 miljoonassa eurossa.

”Vuosi oli vaiherikas. Alkuvuotta sotki autoverokeskustelu, mutta tilanne selvisi onneksi nopeasti. Meidän vuottamme vauhdittivat 60-vuotisjuhlan kampanjat, useat uusien tuotteiden lanseeraukset sekä jo aiemmin mainittu yrityskauppa, jossa saimme toimipisteet myös Hyvinkäälle ja Hämeenlinnaan. Syksy menikin toimintatapoja ja käytäntöjä yhdenmukaistaessa”, toteaa Autosalpa Oy:n toimitusjohtaja Marjukka Sirén.

Ennätysten ja muutosten vuosi 2017

”Toiminnan laajentumisen vuoksi viime vuosi oli myös ennätysten vuosi. Myimme enemmän uusia autoja kuin koskaan aiemmin. Uusien autojen tilausten määrä kasvoi peräti 20 %. Samoin käytettyjen myynnissä ja korjaamokäynneissä tehtiin kaikkien aikojen ennätykset. Toki pääosa kasvusta on uusien toimipisteiden ansiota, mutta liikevaihtomme olisi kasvanut vuodesta 2016 ilman niitäkin”, kertoo Sirén.

”Viime vuonna sähkö- ja hybridiautojen myynnin kasvu oli merkittävä”, kertoo Autosalpa Oy:n myynnistä vastaava varatoimitusjohtaja Tuukka Sirén. ”Markkinat ovat murroksessa. Osa kasvusta johtuu siitä, että yhä useammalla automerkillä on malleja, joissa on sähkö- tai hybridimoottori, eli asiakkaalla on entistä enemmän vaihtoehtoja”, lisää Tuukka Sirén. ”Vaihtoautomyyntiin taas vaikutti syksyllä vilkastunut keskustelu dieselin tulevaisuudesta. Sähkö- ja hybriditekniikan edistymisestä huolimatta enemmän ajavan järkevin vaihtoehto on nykyaikainen dieselmoottori. Sen päästöt ovat aivan eri luokkaa kuin vanhojen dieseleiden, joten uudella dieselillä ajavan ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa”, kertoo Tuukka Sirén.

Romutuskampanjasta vauhtia vuodelle 2018

”Romutuskampanja alkoi vuoden alussa. Se on alkanut melko vilkkaasti ja uskomme sen piristävän pienempien autojen myyntiä selvästi. Myös sähköautojen hankintatuella on vaikutusta ja odotamme myös sähköautojen myynnin vilkastuvan”, kertoo Tuukka Sirén. ”Muuten odotamme vuodelle 2018 vain lievää kasvua. Autoalan ennuste tälle vuodelle onkin 126.000 uuden auton rekisteröintiä, eli myös sen kasvuennuste on loiva”, toteaa Marjukka Sirén.

Autosalpa Oy

Autosalpa Oy on vuonna 1957 perustettu kouvolalainen perheyritys, joka toimii kahdeksalla paikkakunnalla: Kouvolassa, Kotkassa, Porvoossa, Keravalla, Lahdessa, Tampereella, Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä. Yhtiön merkkiedustukseen kuuluu yhteensä kuusi eri automerkkiä.


• Myyntiedustukset: Volvo, Renault, Dacia, Hyundai, Opel, Nissan
• Huoltoedustukset edellisten lisäksi: BMW

Avainlukuja

  2017 2016
Liikevaihto (milj. euroa) 157 135
Nettotulos (milj. euroa) 2,7 2,7
Omavaraisuusaste 84 % 88 %
Henkilökunnan määrä 217 168
     
LASKUTUS (kpl)    
uudet autot 2 459 2 053
käytetyt autot 5 278 5 168
Korjaamokäynnit (kpl) 53 900 50 900