Autosalpa tukee yleisurheilijoita

Autosalpa jatkaa yhteistyötään kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän ja juoksija Sara Kuiviston kanssa. Uutena kasvona Team Autosalpaa täydentää juoksija Topi Raitanen.

”Autosalpa haluaa tukea myös yksilöurheilijoita, jotka valitettavan usein jäävät joukkuelajien varjoon yhteistyökumppaneita etsiessään. Meillä on pitkä historia yhteistyöstä muun muassa hiihtäjien, juoksijoiden ja golfaajien kanssa”, toteaa toimitusjohtaja Tuukka Sirén.

Yhtenä ydinkysymyksenä Sirén näkee, että yksilöurheilijoiden on vaikeampi tarjota vastinetta yhteistyölle kuin joukkueiden, joiden takana on usein myynti- ja markkinointihenkilöitä. 

”Me olemme aina löytäneet yhteisen sävelen myös yksilöurheilijoiden kanssa. Meidän tapamme toimia tuo ennen kaikkea asiakkaillemme uusia kokemuksia. Esimerkiksi Team Autosalpa -yleisurheilijoiden kanssa järjestämme pieniä valmennustapahtumia asiakkaillemme, kunhan tilanne sen sallii”, lisää Sirén.

Mäkelä, Kuivisto ja Raitanen olivat luonteva valinta Autosalvan yhteistyökumppaneiksi, sillä kaikki heistä ovat tavoitteellisia, menestyneitä ja ennen kaikkea persoonaltaan sopivia henkilöitä heiluttamaan myös Autosalvan lippua.

”Lisäksi meille on tärkeää paikallisuus. Mäkelä on kotoisin Orimattilasta, Kuivisto Porvoosta ja Raitanen Tuusulasta – samoilta toimialueilta löytyy meidän liikkeemme”, lisää Sirén.

Team Autosalpa suuntaa kohti olympialaisia

Kaikkia kolmea Team Autosalpa -yleisurheilijaa yhdistää yhteinen tavoite: Tokion kesän 2021 olympialaiset. Raitasen paikka olympialaisissa on jo varmistunut.  

”Toivottavasti olympialaiset pystytään tänä kesänä järjestämään. Sain paikan jo 2019, mutta pandemian takia olympialaisten ajankohtaa on siirretty. Kunto on nyt hyvässä nosteessa ja kisojen kautta suorituskyky alkaa nousemaan”, toteaa Raitanen.

Saman tavoitteen lisäksi kaikki kolme ajavat nyt uusilla Volvoilla. Raitasella on käytössään uusi Volvo S60, Mäkelällä ja Kuivistolla Volvo XC40.

”Auto on välttämätön liikkumisen kannalta, koska Suomessa ei ole käytössä yhtä leirikeskusta, jossa voisimme harjoitella. Treeni- ja kilpailumatkat taittuvat parhaiten omalla autolla. Olen erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Autosalvan kanssa”, toteaa Mäkelä.

”Yhteistyö on sujunut hyvin. Volvo on maailman paras auto”, toteaa jo muutaman vuoden Volvolla ajanut Kuivisto.